Tämänkertaisella Sauma – Muoti taiteessa, taide muodissa -näyttelyn taidevartilla tutustutaan Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden Roosa Kumpulaisen, Emmi Koposen, Riikka Koivusaaren ja Emmi Yletyisen suunnittelemaan ja toteuttamaan asukokonaisuuteen. Asukokonaisuus toteutettiin osallistavana
Puuhapaja: Värityskuvia ja pinssejä
Viime kerralla vanhoista muotilehdistä poimitut kuvat ja akvarellikynillä värittely oli verrattain suosittua puuhaa, joten jatketaan elokuun alussa samalla teemalla! Kuvat on poimittu 1800-luvun ja 1900-luvun alun ruotsalaisista, ranskalaisista ja suomalaisista muoti- ja
Puuhapaja: Värityskuvia ja magneetteja
Tällä kertaa Kuopion museon Puuhapajassa väritetään akvarelleilla tai vesiväreillä kuvia 1800-luvun ja 1900-luvun alun muoti- ja käsityölehdistä! Tällaisesta viehkeästä kuvasta saa jatkojalostettua vaikka ainutlaatuisen kortin. Halutessaan työpajassa voi tehdä myös teeman mukaisen pinssin tai
Taidevartti: Pertin puku ja korut
Tämänkertaisella Sauma – Muoti taiteessa, taide muodissa -näyttelyn taidevartilla tutustutaan Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden Emmi Mäkäräisen ja Riikka Koivusaaren suunnittelemaan ja toteuttamaan asukokonaisuuteen. Asukokonaisuus toteutettiin osallistavana asiakasprojektina taidemuseon
Taidevartti: Peuran puku ja korut
Tämänkertaisella Sauma – Muoti taiteessa, taide muodissa -näyttelyn taidevartilla tutustutaan Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden Laura Rosenströmin, Linda Koposen ja Ronja Hämäläisen suunnittelemaan ja toteuttamaan asukokonaisuuteen. Asukokonaisuus toteutettiin osallistavana
Ompeluseurat – Korjaa muoti
Onko rakkaimpaan paitaasi tullut reikä? Olisiko kirpparilta löytynyt takki sinulle täydellinen, jos vain sen sisäsauma olisi ehjä? Tule korjaamaan vaatteitasi kestäväksi muodiksi Kuopion taidemuseon sisäpihalle. OMPELUSEURAT korjausaktiivit neuvovat korjaamisen alkuun, joten kokemattominkin pääsee
Vintagea!
Kevät saa kaivamaan esiin kaappien kätköissä piileskelevät ihanat vaatteet, värit ja kuosit. Pue upeimmat omat, hankitut tai perityt vintagevaatteesi yllesi tai ota niitä muuten mukaan; jaetaan yhdessä tarinoita ja tyylisuuntien tärppejä sekä mietitään vertaisohjatusti vintagevaatteiden huolto- sekä
Opastus: Korsetit ja knallit
Oletko koskaan miettinyt, miten Korttelimuseon talojen väki oikein pukeutui ennen vanhaan? Mikä ihme on empire-tyyli, ja miltä se näyttää vaatteissa? Oliko korsetti ihan oikeasti karmaiseva kidutusväline? Miten teollistuminen vaikutti muodin kehitykseen ja erilaisten vaatteiden saatavuuteen? Muun