Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Taidevartti: Unto Pusan Tukinuittajat, 1964

23 helmikuun @ 13:00 - 13:15

Taideteos, jossa tukinuittajia kuvattuna tyylitellysti.

Unto Pusa (1913-1973) oli taiteen teoreetikko ja kuvataiteen uudistaja. Hän oli kiinnostunut abstraktista ilmaisusta, mutta ei hyljännyt esittävyyttä teoksissaan. Unto Pusa teki paljon julkista taidetta. Vuonna 1964 valmistunut isokokoinen Tukinuittajat -maalaus kuuluu Nordean Taidesäätiön kokoelmaan. Maalaus on aikanaan ollut esillä Joensuun pankkisalin seinällä. Vartilla selviää muun muassa, millaisia yhtymäkohtia teoksesta löytyy Pusan muihin julkisiin teoksiin ja kerrotaan myös mistä Kuopiosta löytyy Pusan ensimmäinen julkinen taideteos.

Unto Pusan Tukinuittajat on esillä Kuopion taidemuseon Ihmisen kuva -näyttelyssä 8.5.2022 saakka. Näyttelyssä nähdään laaja valikoima harvoin esillä olevia teoksia Suomalaisten taidesäätiöiden kokoelmista. Taidevarteilla tutustutaan yhteen näyttelyn teokseen ja vartteja pidetään keskiviikkoisin klo 13 Ihmisen kuva -näyttelyn päättymiseen saakka.

Osallistuminen taidemuseon pääsymaksulla 10/6 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi ja museokortti käy maksuvälineeksi.

Kuva:

Unto Pusa, Tukinuittajat, 1964
Taidesäätiö Merita
Kuva Matti Hilpo

Tiedot

Päivämäärä:
23 helmikuun
Aika:
13:00 - 13:15

Järjestäjä

Kuopion taidemuseo

Muut

Teema
taide
Tapahtumatyyppi
opastus

Tapahtumapaikka

Taidemuseo
Kauppakatu 35
Kuopio, 70100 Suomi
+ Google Map