Kuopion taidemuseon taidevartit lähtevät jälleen käyntiin Juho Rissasen näyttelyn auettua! Juho Rissanen – Kuvauksen vilkkaus -näyttelyn (29.9.2023–7.4.2024) ensimmäisellä taidevartilla keskiviikkona 4.10. klo 13 kuullaan taiteilijan lapsuusvuosista köyhissä ja paikoin turvattomissakin olosuhteissa. Keskiviikon 25.10. taidevartin aiheena on Lapsuuden muisto -teos. Syksyn 2023 taidevarteilla keskitytään Juho Rissanen – Kuvauksen vilkkaus, sekä Pluriverse – ulkoeurooppalaista taidetta -näyttelyihin.
Odotettu Juho Rissanen – Kuvauksen vilkkaus -näyttely tarjoaa uuden näkökulman Rissaseen pureutumalla hänen taiteensa lisäksi hänen elämäänsä ja persoonaansa. Esillä on sekä tuttuja että harvoin esillä olleita teoksia, myös Rissasen kirjeitä ja valokuvia, joiden kautta välittyy hänen valloittava persoonallisuutensa ja suhteensa tukijoihin ja läheisiin ihmisiin.
Pluriverse esittelee ulkoeurooppalaista taidetta Antti Mykkäsen kokoelmasta. Kun matka peruuntuu ja mukana on tyhjä matkalaukku, voi syntyä taidekokoelma. Antti Mykkäsen purjehdusmatka vuonna 2015 muuttui samoiluksi Etelä-Amerikan gallerioissa ja taidekaupoissa. Sen jälkeen hän on jatkanut tarkasti suunnittelemaansa taidematkailua yli 150 maahan.
Taidevartille voi osallistua taidemuseon pääsymaksulla 10/5 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi ja museokortti käy maksuvälineeksi.