Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Taidevartti: Hjalmar Munsterhjelmin ja Berdt Lindholmin maalaukset

6.4.2022 @ 13:00 - 13:30

Maalaus, jossa metsämaisema sekä ihminen metsäpolulla

Kuopion taidemuseon Ihmisen kuva -näyttelyn varhaisimmat teokset ovat 1800-luvulta. Eri aikoina esiin nostetut ihmiskuvauksen näkökulmat kertovat yhteiskunnan ja ajattelutapojen muuttumisesta sekä taiteemme kehityksestä. 1800-luvulla kuvataiteessamme elettiin romantiikan aikakautta ja ihminen kuvattiin osana jylhää luontoa. Hjalmar Munsterhjelmin Maisema Varkaudesta on valmistunut vuonna 1872. Teos on lainassa Ihmisen kuva -näyttelyssä Nordean taidesäätiöltä. Berdt Lindholmin vuonna 1870 valmistunut teos Metsäpolku kuuluu puolestaan Åbo Akademin taidesäätiölle. Taidevartilla tutustutaan näihin näyttelyn vanhimpiin metsä-aiheisiin teoksiin ja pohditaan muun muassa miten suhteemme luontoon on vuosisatojen aikana muuttunut.  

 

Teokset ovat esillä Suomalaisten taidesäätiöiden kokoelmista kootussa Ihmisen kuva -näyttelyssä 8.5.2022 saakka. Taidevartille voi osallistua taidemuseon pääsymaksulla 10/6 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi ja museokortti on myös käytössä.

Kuva:
Berndt Lindholm, Metsäpolku, 1870
Åbo Akademin säätiö
Kuva Vesa Aaltonen

Tiedot

Päivämäärä:
6.4.2022
Aika:
13:00 - 13:30

Järjestäjä

Kuopion taidemuseo

Muut

Teema
taide

Tapahtumapaikka

Taidemuseo
Kauppakatu 35
Kuopio, 70100 Suomi
+ Google Map