Näyttelyopastus esittelee taidemaalari Juho Rissasen elämänvaiheita Kuopiossa sekä aikakauden kaupunkielämää.
Opastuksia järjestetään lauantaisin klo 13.
Kesto noin 30–45 min. Mukaan pääsylipulla (8/5 €, alle 18-vuotiaat maksutta, Museokortti).
Juho Rissanen meillä ja maailmalla 13.10.2023–14.4.2024
Taiteilijan lapsuudessa olivat voimakkaasti läsnä niin kuolema kuin ainainen nälkä. Kiertolaiselämää eläneen pojan elämään mahtui silti myös hauskoja hetkiä – muistoja ihmisistä, paikoista ja sattumuksista pienessä Kuopion maalaiskaupungissa. Milloin hän jäi nutustaan roikkumaan räystääseen, putosi jäihin tai tikkaat kaatuivat katulamppuja sytyttäessä – onneakin oli aika usein matkassa, ettei pahempaa sattunut. Koulunkäynti estyi myös kerta toisensa jälkeen. Lopullisesti haaveet opintiestä mursi isän kuolema Juhon ollessa 10-vuotias. Perheen vanhimpana lapsena tapahtuma pakotti pojan perheen elättäjäksi äidin rinnalle.
Juho Rissanen ponnisti maailmalle köyhyydestä ja kurjuudesta. Maailmalle lähtönsä jälkeenkin Rissanen palasi usein kotiseuduilleen Pohjois-Savoon maalaamaan ja keräsi ulkomaanmatkoillaan merkittävän kokoelman esineitä rakkaudesta kotikaupunkiinsa. Aasiasta ja Afrikasta peräisin oleva kokoelma sisältää lähes 150 objektia. Nämä maailmalta kotiin Kuopioon lähetetyt esineet ja 1800-luvun lopun valokuva-aineisto ovatkin näyttelyn herkullisinta antia.