Ohjatut pelihetket Juho Rissanen meillä ja maailmalla -näyttelyssä 23.–26.1. klo 9–11
Kuopion korttelimuseo
Vapaa pääsy päiväkoti- ja kouluryhmille, ennakkoilmoittautuminen korttelimuseo@kuopio.fi/044 718 2627
Tervetuloa tutustumaan Juho Rissasen lapsuuteen, johon kuului koko joukko erilaisia ammatteja.
Pelihetket sopivat hyvin päiväkodeille ja alakoulun alaluokille. Kesto noin puolituntia.
Juho Rissanen meillä ja maailmalla 13.10.2023–14.4.2024
Taiteilijan lapsuudessa olivat voimakkaasti läsnä niin kuolema kuin ainainen nälkä. Kiertolaiselämää eläneen pojan elämään mahtui silti myös hauskoja hetkiä – muistoja ihmisistä, paikoista ja sattumuksista pienessä Kuopion maalaiskaupungissa. Milloin hän jäi nutustaan roikkumaan räystääseen, putosi jäihin tai tikkaat kaatuivat katulamppuja sytyttäessä – onneakin oli aika usein matkassa, ettei pahempaa sattunut. Koulunkäynti estyi myös kerta toisensa jälkeen. Lopullisesti haaveet opintiestä mursi isän kuolema Juhon ollessa 10-vuotias. Perheen vanhimpana lapsena tapahtuma pakotti pojan perheen elättäjäksi äidin rinnalle.
Juho Rissanen ponnisti maailmalle köyhyydestä ja kurjuudesta. Maailmalle lähtönsä jälkeenkin Rissanen palasi usein kotiseuduilleen Pohjois-Savoon maalaamaan ja keräsi ulkomaanmatkoillaan merkittävän kokoelman esineitä rakkaudesta kotikaupunkiinsa. Aasiasta ja Afrikasta peräisin oleva kokoelma sisältää lähes 150 objektia. Nämä maailmalta kotiin Kuopioon lähetetyt esineet ja 1800-luvun lopun valokuva-aineisto ovatkin näyttelyn herkullisinta antia.