Korttelivartilla kuulet, mikä johti Kuopion waivaishuollon kehittymiseen ja miten sen kehittyminen edesauttoi köyhien perheiden elämää 1800-luvun lopun Kuopiossa. Aiheesta kertoo museolehtori Sanna Reinikainen. Vartille pääset osallistumaan pääsymaksun hinnalla, ja opastus kestää 15–30 minuuttia.
Kuva: Ida Herckman, Maria Fabritius, Hulda Sofia Sahlstein ja Gerdrud Enwald Kuopion Rouvasväenyhdistyksestä v. 1915. Kuva: Victor Barsokevitsch. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.
Juho Rissanen meillä ja maailmalla 13.10.2023–14.4.2024
Taiteilijan lapsuudessa olivat voimakkaasti läsnä niin kuolema kuin ainainen nälkä. Kiertolaiselämää eläneen pojan elämään mahtui silti myös hauskoja hetkiä – muistoja ihmisistä, paikoista ja sattumuksista pienessä Kuopion maalaiskaupungissa. Milloin hän jäi nutustaan roikkumaan räystääseen, putosi jäihin tai tikkaat kaatuivat katulamppuja sytyttäessä – onneakin oli aika usein matkassa, ettei pahempaa sattunut. Koulunkäynti estyi myös kerta toisensa jälkeen. Lopullisesti haaveet opintiestä mursi isän kuolema Juhon ollessa 10-vuotias. Perheen vanhimpana lapsena tapahtuma pakotti pojan perheen elättäjäksi äidin rinnalle.
Juho Rissanen ponnisti maailmalle köyhyydestä ja kurjuudesta. Maailmalle lähtönsä jälkeenkin Rissanen palasi usein kotiseuduilleen Pohjois-Savoon maalaamaan ja keräsi ulkomaanmatkoillaan merkittävän kokoelman esineitä rakkaudesta kotikaupunkiinsa. Aasiasta ja Afrikasta peräisin oleva kokoelma sisältää lähes 150 objektia. Nämä maailmalta kotiin Kuopioon lähetetyt esineet ja 1800-luvun lopun valokuva-aineisto ovatkin näyttelyn herkullisinta antia.