Tule korjaamaan käsin neulevaatteita – parsimaan sukat, lapaset, sormikkaat, villapaita tai -housut, korjaamaan neuleen resorit tai karanneet silmukat. Harjoitellaan yhdessä, korjausaktiivit neuvovat korjaamisen alkuun. Teemasta riippumatta voit tulla kaikenlaisten korjaustöiden kanssa.
Maksuttomaan pajaan saat tulla ilman ennakkoilmoittautumista oman aikataulun mukaan. Paikan päältä löytyy villalankoja, parsinneuloja ja parsintasieniä parsimiseen. Voit tuoda kiertoon myös omia lankakeriä.
Ompeluseurat-esityssarjassa vuorossa on tällä kertaa Kappaleita – taustamusikaali – suuntaa-antavasti kokoon kursittu valikoima viisailta lainattua tekstiä ja yksinkertaista musiikkia. Tilaisuuden toimittaa esitystaiteilija Lasse Forsgrén.
Korjaaminen kannattaa aina!
(Ohjelmamuutokset ja täydennykset mahdollisia!)
Lisätietoja OMPELUSEUROISTA Instagramista.
************
Kantin Kestävä Keskiviikko on paikka opetella yhdessä kulutuksen vähentämistä arjessa. Miten kunnostaa tai pitää huolta jo olemassa olevista vaatteista, esineistä tai rakennuksista? Tiedon ja kokemusten lisäksi aiheita lähestytään tekemisen ja taiteen keinoin.
Kantin Kestävä Keskiviikko järjestetään vaihtuvilla sisällöillä pääsääntöisesti joka kuun ensimmäinen keskiviikko klo 16.30 alkaen Kuopion museon monitoimitilassa. Luentokerroilla eri aihepiirien asiantuntijat tarjoavat vinkkejä ja neuvontaa kestävämpien ratkaisujen ja ilmastotekojen toteuttamiseen. OMPELUSEURAT luo omalla vuorollaan Kanttiin korjausolohuoneen, johon jokainen voi tulla korjaamaan rikkinäisiä tekstiilejä ja nauttimaan vaihtuvista taidesisällöistä. Vietetään yhdessä aikaa kuluttamisen sijaan korjaten ja opitaan toisiltamme. Vapaaehtoiset aktiivit neuvovat jokaiselle taitojen mukaisen korjaustyylin.
Kuopion kaupunginkirjaston koostaman vinkkilistan avulla kirjastosta voi lainata lisää kutakin aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Esillä olleista kirjoista on pääkirjastolla pieni näyttely tapahtumakeskiviikon jälkeen.
Tapahtumiin on vapaa pääsy. (Mahdolliset luentosisällöt striimataan Kuopion museon Youtube-kanavalle.)
Kantti on tiedon, tarinoiden ja ihmisten avoin kohtaamispaikka, joka yhdistää pääkirjaston ja Kuopion museon.
3.1. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT parsintapaja sekä esityssarjassa Kappaleita – taustamusikaali – suuntaa-antavasti kokoon kursittu valikoima viisailta lainattua tekstiä ja yksinkertaista musiikkia. Tilaisuuden toimittaa esitystaiteilija Lasse Forsgrén.
7.2. klo 16.30-18 Perinteiset lakat ja puupintojen hoito
14.2. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Toppavaatteiden korjaus
13.3. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Pehmolelujen korjaaminen
3.4. klo 16.30-18 Kirjastopuutarhat ja laatikkoviljelyn vinkit
24.4. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Farkunpaikkaus. Esityssarjassa vuorossa on testailua keskeneräisestä näyttämöteoksesta Avaruus -self made space. Esiintyjät Reetta-Kaisa Iles ja Mika Juusela. Esitys ammentaa todellisista astronauttikokemuksista, mielleyhtymistä ja inhimillistä eriytyneisyyden kokemuksista. Ensi-ilta Koko teatterissa Helsingissä toukokuussa.
15.5. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Kangaskenkien ja laukkujen kunnostaminen
5.6. klo 16.30-18 Laatikkoviljelmän kevätkylvöt
(Ohjelmamuutokset ja täydennykset ovat mahdollisia!)