• Aprilliopastus Kuopion museolla

    Kuopion museo

    Kuopion museolla 1.4. klo 15! Tiesitkö, että Kuopio on avaruustutkimuksen edelläkävijä? Savonautit keräsivät matkoillaan mustia aukkoja, alienien oksennuspalloja ja kivettyneitä kakkoja. He olivat pioneereja tähtipölyn valmistamisessa ja kehittivät tähtitykin, jonka avulla taivaalla loistaa yhä savolaisia tähtiä.   Opastuksella Kuopion museon Ihmisen aika -perusnäyttelyssä tutustutaan pitkään piilossa olleiden savonauttien saavutuksiin nauttiasiantuntija Mary Stardustin johdattamana.  Mukaan ainutlaatuiselle opastukselle – vain ja ainoastaan Kuopion museolla 1.4. –pääsee mukaan museon pääsymaksulla 15/10 € (alle 18-v maksutta). Museokortti ja Kaikukortti käyvät.  Lähtötelineet tälle […]

  • Stardust-näyttelyopastus

    Stardust-näyttelyopastus
    Kuopion museo

    Matka maailmankaikkeuden mysteereihin  Opastuksella tehdään oppaan johdolla matka halki maailmankaikkeuden, sen alkuhetkistä mahdollisiin erilaisiin loppuihin saakka. Matkalla tutustutaan käsittämättömän pieniin asioihin ja toisaalta uskomattoman valtaviin kokonaisuuksiin, niin koon, etäisyyksien kuin ajankin suhteen. Tule ottamaan selvää maailmankaikkeuden mysteereistä ja oman tarinamme nivoutumisesta universumiin. Tiedontäyteinen kierros on kestoltaan noin 45 minuuttia.  Opastus sisältyy pääsymaksuun (15/10 €, alle […]

  • Stardust – Kolmen vartin tähtituokio

    Kuopion museo

    Tähtituokio koostuu kolmesta noin 15 minuutin mittaisesta puheenvuorosta, jotka pureutuvat Stardust-näyttelyn teemoihin. Lyhyessä ajassa saat vastauksia suuriin kysymyksiin!  Vartit ovat suunnattuja aikuisempaan tiedonjanoon. (Lapsille suunnattuja vartteja on tarjolla lasten tiedetapahtumapäivänä la 11.4. klo 13). Osallistu yhdelle tai useammalle! Vartit sisältyvät museon pääsymaksuun (15/10 €, alle 18-v maksutta). Museokortti ja Kaikukortti käyvät. Varttien aiheet ja järjestys […]

  • Puhetta kokonaisturvallisuudesta: Luonto kriisinkestävyytemme vahvistajana

    Kuopion museo

    Mikä on nykyinen luontosuhteemme? Miksi luonnossa liikkuminen on tärkeä osa arjen turvallisuutta ja hyvinvointia? Tervetuloa maksuttomaan, kaikille avoimeen tilaisuuteen kuulemaan lisää ja keskustelemaan luontotoimittaja Mikko “Peltsi” Peltolan kanssa! Paikkana on Kuopion museon monitoimitila, joka on esteetön. (Huom. museon näyttelyt sulkeutuvat klo 17, mutta tapahtuma jatkuu tarvittaessa monitoimitilassa sen jälkeenkin. Kahvila Kantti ovat avoinna klo 18 […]

    Ilmainen
  • Avoin kuvapaja

    Avoin kuvapaja
    Kuopion museo

    Kaikenikäisille aikuisille suunnatut avoimet kuvapajat, jossa taiteen keinoin tapahtuvaan tekemiseen syvennytään eri teemojen kautta. Aiempaa kokemusta piirtämisestä tai maalaamisesta ei tarvita. Ei ennakkoilmoittautumista, mukaan voi tulla silloin kun itselle sopii. Pajatoiminta on maksutonta ja taidetarvikkeet löytyvät paikan päältä. Huom! Paikkoja oppimistilassa on rajoitettu määrä. TORSTAIN KUVAPAJA KLO 14‒16.30 Kuopion museon katukerroksen oppimistilassa seuraavina päivinä: 18.9. […]

  • Taidetyöpaja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluville / Art Workshops for Queer People

    Kuopion museo

    Drawing Out Loud - Taidetyöpaja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluville Koetko kuuluvasi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön tai pohdit näitä asioita? Tervetuloa piirtämään, tapaamaan ystäviä, lepäämään, kuuntelemaan, olemaan, unohtamaan, tyhjentämään pääsi, tekemään virheitä, nauramaan ääneen, jakamaan ajatuksia ja olemaan queer hyvässä ja luovassa seurassa! Tänä keväänä Drawing out loud -työpajassa luodaan uusia piirroksia sekä yksin että yhdessä. Tule […]

  • Taidetyöpaja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluville, NUORET / Art Workshops for Queer People, YOUTH

    Kuopion museo

    Nuorten paja / Youth (under 18 years ) TIISTAI 15-17 / TUESDAYS between 15-17, Museokatu 1, 70100 Kuopio (pedagoginen tila) 24.2./ 10.3./ 24.3./ 7.4./ 21.4/ 5.5. Ei sisäänpääsyä, materiaalit tarjoaa työpaja / free admission, materials provided by the workshop --- Koetko että olet Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluva nuori, tai pohdit näitä asioita? Tervetuloa piirtämään, tapaamaan […]

    Ilmainen
  • Stardust-näyttelyopastus

    Stardust-näyttelyopastus
    Kuopion museo

    Matka maailmankaikkeuden mysteereihin  Opastuksella tehdään oppaan johdolla matka halki maailmankaikkeuden, sen alkuhetkistä mahdollisiin erilaisiin loppuihin saakka. Matkalla tutustutaan käsittämättömän pieniin asioihin ja toisaalta uskomattoman valtaviin kokonaisuuksiin, niin koon, etäisyyksien kuin ajankin suhteen. Tule ottamaan selvää maailmankaikkeuden mysteereistä ja oman tarinamme nivoutumisesta universumiin. Tiedontäyteinen kierros on kestoltaan noin 45 minuuttia.  Opastus sisältyy pääsymaksuun (15/10 €, alle […]

  • Stardust-luento: Aurinkokunnan historia asteroidien ja komeettojen kertomana

    Kuopion museo

    Luennoitsijana Mikael Granvik, professori, Helsingin yliopisto ja Luulajan teknillinen yliopisto Asteroidit ja komeetat sisältävät valtaosan siitä informaatiosta, jota meidän on mahdollista saada Aurinkokunnan synnystä noin 4,57 miljardia vuotta sitten sekä sen kehityksestä vuosimiljardien kuluessa aina meidän päiviimme saakka. Miten asteroideja ja komeettoja tutkitaan, ja mitä ne tarkalleen ottaen kertovat Aurinkokunnan historiasta? Kuopion museon monitoimitila, joka […]

    Ilmainen
  • Tanssitupa

    Tanssitupa
    Kuopion museo

    Tanssituvissa opetellaan kansanomaisia pari- ja ryhmätansseja sekä improvisoidaan matalalla kynnyksellä, livemusiikin tahtiin. Vetäjinä tanssitaiteilija Outi Markkula ja muusikko Jenni Venäläinen. Kevätkauden Tanssituvat: 21.3. valssi ja sottiisi 18.4. polska 16.5. masurkka ja polkka 13.6. karjalaiset tanssit Aiempaa kokemusta tai omaa tanssiparia ei tarvitse olla. Vapaa pääsy.  