• Myyttiset-näyttelyopastus

    Myyttiset-näyttelyopastus
    Kuopion museo

    Myyttiset-näyttelyopastus kuljettaa kulkijan halki entisaikojen metsän. Metsäretkellä tutustutaan esivanhempiemme elämää rytmittäneeseen kansanuskoon. Matkan varrelta löytyy niin myyteistä tuttuja olentoja ja luontotietoa kuin vanhin tunnettu pohjoissavolainen loitsukin. Tiedontäyteinen kierros sopii parhaiten aikuisille ja nuorille ja on kestoltaan noin 45 minuuttia.  Opastus lähtee kesäkaudella 7.6.–30.8.2025 lipunmyynnin läheisyydestä lauantaisin ja keskiviikkoisin klo 14. Syyskuusta alkaen näyttelyn päättymiseen saakka opastus on parittomien viikkojen […]

    €10 - €15
  • Lasten torstai

    Lasten torstai
    Kuopion museo

    Kesäkuun alusta elokuun puoleen väliin saakka torstaiaamupäivät on Kuopion museossa omistettu lapsille. Jokaisena torstaina klo 10.30–11.00 heille järjestetään Myyttiset-näyttelyyn liittyvää ohjelmaa. Ohjelmassa vuorottelevat: Loitsupolku: Lorujen täyteinen näyttelykierros, joka sopii myös perheen pienemmille. Loitsupolkuja järjestetään 5.6., 26.6., 17.7. sekä 7.8. Jäniksen jäljillä: Tiedolla ja toiminnalla väritetty lyhyt opastus. Soveltuu etenkin esikouluikäisille ja nuorimmille koululaisille. Jäniksen jäljillä […]

  • Hoitavan äänen työpaja Kuopion museolla

    Kuopion museo

    Myyttiset - metsän kätköissä -näyttely luo maagisen ja vaikuttavan ympäristön äänityöpajalle, joka koostuu oman äänen kokeiluista, yhteisestä äänipiiristä, rentoutumisesta äänen ja kehon avulla sekä sointukylvystä äänimaljoilla ja hoitavilla soittimilla. Et tarvitse laulutaitoa tai musikaalisuutta ja voit osallistua juuri sen verran kuin sinusta tuntuu hyvälle. Työpajan ilmapiiri on salliva ja lempeä, ja ohjelma rakentuu yhteisistä energioista […]

  • Myyttiset-näyttelyopastus

    Myyttiset-näyttelyopastus
    Kuopion museo

    Myyttiset-näyttelyopastus kuljettaa kulkijan halki entisaikojen metsän. Metsäretkellä tutustutaan esivanhempiemme elämää rytmittäneeseen kansanuskoon. Matkan varrelta löytyy niin myyteistä tuttuja olentoja ja luontotietoa kuin vanhin tunnettu pohjoissavolainen loitsukin. Tiedontäyteinen kierros sopii parhaiten aikuisille ja nuorille ja on kestoltaan noin 45 minuuttia.  Opastus lähtee kesäkaudella 7.6.–30.8.2025 lipunmyynnin läheisyydestä lauantaisin ja keskiviikkoisin klo 14. Syyskuusta alkaen näyttelyn päättymiseen saakka opastus on parittomien viikkojen […]

    €10 - €15
  • Myyttiset-näyttelyopastus

    Myyttiset-näyttelyopastus
    Kuopion museo

    Myyttiset-näyttelyopastus kuljettaa kulkijan halki entisaikojen metsän. Metsäretkellä tutustutaan esivanhempiemme elämää rytmittäneeseen kansanuskoon. Matkan varrelta löytyy niin myyteistä tuttuja olentoja ja luontotietoa kuin vanhin tunnettu pohjoissavolainen loitsukin. Tiedontäyteinen kierros sopii parhaiten aikuisille ja nuorille ja on kestoltaan noin 45 minuuttia.  Opastus lähtee kesäkaudella 7.6.–30.8.2025 lipunmyynnin läheisyydestä lauantaisin ja keskiviikkoisin klo 14. Syyskuusta alkaen näyttelyn päättymiseen saakka opastus on parittomien viikkojen […]

    €10 - €15
  • Kuvitetaan kirjanäyttely -työpaja

    Kuopion museo

    Kuopion pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolla järjestetään syksyllä Kuopion museon Myyttiset-näyttelyn innoittama Metsän ihmeet -kirjanäyttely. Nyt kirjanäyttely etsii kynätaitureita kuvittajikseen. Tule loihtimaan ikioma haltijasi tai jokin muu metsän ihme Kuopion museon monitoimitilaan perjantaina 18.7. klo 10.30–12.00! Työpaja on kaikille avoin ja maksuton.

    Ilmainen
  • Lasten torstai

    Lasten torstai
    Kuopion museo

    Kesäkuun alusta elokuun puoleen väliin saakka torstaiaamupäivät on Kuopion museossa omistettu lapsille. Jokaisena torstaina klo 10.30–11.00 heille järjestetään Myyttiset-näyttelyyn liittyvää ohjelmaa. Ohjelmassa vuorottelevat: Loitsupolku: Lorujen täyteinen näyttelykierros, joka sopii myös perheen pienemmille. Loitsupolkuja järjestetään 5.6., 26.6., 17.7. sekä 7.8. Jäniksen jäljillä: Tiedolla ja toiminnalla väritetty lyhyt opastus. Soveltuu etenkin esikouluikäisille ja nuorimmille koululaisille. Jäniksen jäljillä […]

  • Väinölänniemi – Myyttisiä maisemia ja puiden tarinoita

    Kuopion museo

    Tällä kaikille sopivalla kävelykierroksella tutustutaan Väinölänniemen monipuoliseen kaupunkiluontoon suomalaisen kansanperinteen ja mytologian näkövinkkelistä. Kävelykierros järjestetään yhteistyössä Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen kanssa. Lähtö Kuopion museolta klo 15.30. Kesto noin 1 h 45 min, kävelyä yhteensä noin 3 km. Säävaraus. Pääsylippu 10 €, alle 18-vuotiaat maksutta. Kävelykierroksen pääsymaksua ei voi kuitata Kaikukortilla tai Museokortilla.

    €10